top of page

Talvituskaa 26.-28.1.2024 Särkijärvellä Pöytyällä 




Tänä vuonna Talvituska vietettiin Yläneen Särkijärven rannalla Leijankorven yhteismetsän Raasinkorven mökillä. Vaikka paikka olikin itselleni jo hyvin tuttu suvun kokoontumispaikkana niin uutta mökkikokemuksesta tekivät luminen talvimaisema ja raakkuva varisparvi. 


11 varista toivat korpeen leppoista hengailua, poliittisesti epäkorrekteja pelihetkiä sekä tulevien retkien ideointia. Pihalle pystytetty puolijoukkueteltta Isopesä pysyi lämpimänä kamiinan avulla, vaikka suurin osa hakeutuikin unille hirsimökin suojiin. -Susi-

Lauantaipäivän ulkoiluksi valikoitui ekskursio Yläneen keskustaan. Sieltä löytyi kompakti luontopolku, jota pitkin pääsi kiipeämään Avaruuden ikkuna- nimiselle näkötornille. Maisema tornista  antoi mahdollisuuden ihailla tasaista ja peltojen valtaamaa maisemaa. 


Molempina iltoina mökin sauna tarjosi meille lämpimiä löylyjään ja uhkarohkeille avanto tarjosi sykkeen nousua ja jännitystä rauhalliseen mökkireissuun. Taas on kotoisesta tunnelmastaan tunnettu varisparvi yhden reissun verran kokeneempi.


Seuraavia reissuja odotellen!

-Susi





Et voi juoda samasta pullosta kahdesti – joko pullo on muuttunut tai sinä olet.

Jotain tällaista kai tarkoitti se kreikkalainen muinaisälypää, joka välimerellistä pehmeyttään tosin käytti vertauskuvana jokeen astumista, tuntematta kahlaamisen onnahtavaa mutta väkijuomien verratonta kykyä taipua opettavaisiksi sanantavoiksi ja hokemiksi. Ymmärrettävää häneltä – olihan hän nimittäin väärässä: ikuisesti muuttumaton ja koska vaan toistettavissa on kenen tahansa Tuskavariksen – ja erityisesti Karun – kyky vaikuttaa säätilaan omilla toiveillaan ja hyvillä aikomuksillaan. Tiedättehän, tavoitellaan loskaretkeä mutta tulee vuosisadan pakkaset, pitäisi purjehtia mutta tulee joko myrsky keväällä tai tyyntä syksyllä ja siihen tapaan aina toisinpäin kuin on tahto. Tämän vuoden talvituskassa osakseni tuli taas tämä ilmiö – ei kuitenkaan kovin vakavana mutta kuitenkin.


Levoton vereni ei kestänyt ajatusta kolmipäiväisestä mökkioleskelusta, muuten tapahtuma kyllä vokotti pitkään sivussa sulkiaan sukinutta, mutta nyttemmin paluumuuttanutta varista. Siispä kovennetaan vähän:

Menen ja tulen hiihtäen, onhan Varsinais-Satakunnassa komea lumitalvi! -Karu-

En juuri nyt muista koska tämän hiihtopäätöksen tein, mutta ajankohta on tarkistettavissa säätilastoista: se oli päivää ennen kuin tammikuun keskilämpö alkoi nousta ja lumet sulaa, kumpikin kohinalla! Sen verran vittumainen luonto antoi armoa tai laski väärin, että aikeen pystyi juuri ja juuri toteuttamaan, mutta vähältä piti: viikon päässä aktista olisi ollut myöhäistä.





Hiihtomielle oli niin kuluttava, että Talvituskaa edeltävänä viikonloppuna tein pari harjoitusreissua. Ensin ihanalla pakkasella hiihtelin Kurjanportolta Savojärven yli ja Lampienrahkan läpi niille huudseille, jossa kohtaavat rauhoitusalue, sotilasalue ja ryteikkö. Lystihiihtelyn sivulla oli ajatus hakea ahkionmentävä reitti mainitun ryteikön läpi helpommalle kärrypolkuosuudelle ilman että päätyy myös mainitulle sotilasalueelle harjoitusammuttavaksi. Hyvä että tuli käytyä: hyvä reitti löytyi poissulkutekniikalla (eli ensin kaikki ne vaihtoehdot, joista ei ilman Homelitea pääse), eipähän tarvinnut ahkion kanssa sekoilla ja tuli jätettyä hyvä jälki joka yllättäen kesti viikon suojasäät.

Ihana reissu vaikka hanki ei juuri kantanut!


Tuossa kohtaa säätiedotus jo kertoi selvin merkein, että vittumainen luonto oli havahtunut tulevaan

hiihtoreissuun: luvassa oli lämmintä ja loskaa. Siispä kävin vielä samana viikonloppuna vähän lyhyemmän taakin Pomponrahkalla toteamassa kuinka paljon huonommat lumikengät ovatkaan kuin sukset eivät. Nytpä olikin suojaa, vettä tihutti ja hanki oli semmoista mitäänkantamatonta hyytelöä – ääreisraskasta lumikengillä, hiihtäminen ei olisi toiminut senkään vertaa.





Kun sitten varsinainen koitti, luonto heltyi: perjantaina oli suloinen pakkaspäivä.

Savojärven jäälle ja suon lampiin noussut vesi oli jäässä ja hiihdettävissä. Vaikka hanget olivat kovasti huvenneet, oma harjoituslatu oli hyvin tamppaantuneena hiihdettävissä ahkion kera ja ilman vaivaa suunnistamisesta. Taivaallista talviretkeilyä! Suollakin mutta varsinkin metsässä oli tuhannesti pienten sorkkaeläinten (peuroja kauriita mitä he nyt ovat) ja hirvien jälkiä. Ainakin yhdet sudenjäljet ja kauheasti jänöpupuja kanssa. Korppeja näkyi ja kuului – kerrassaan parvi lensi ohi, olin ollut siinä uskossa että nämä elävät yksin paitsi milloin nokkivat haaskaa tai panevat.


Pimeän tultua pääsin leiriin. Kartan mukaan 8 kilsaa, ruokatauon kanssa jotain kolme ja puoli tuntia. Sitten tähän leikkaus mahtavasta ja palauttavasta tuskamenosta – miten olenkaan kaivannut sitä ja varisparven lämpöä! Joku toinen kirjoittakoon siitä. -Karu-

Paluumatkaksi sunnuntaina sää lämpeni niin että olisi voinut t-paitasillaan mennä. Jo kolmesti hiihdetty jälki kantoi sentään vielä. Vähänkin jos seisahtui, lumi tarttui heti suksenpohjiin. Oli kuitenkin niin lämmintä ettei se edes jäätynyt kiinni. Niinpä pystyin hiihtämään koko kärrypolku-, ryteikkö- ja suo-osuuden. Savojärvelle ei ollut asiaa enää: jää olisi toki kestänyt, mutta vettä ja sohjoa oli ihan ulkosynnyttimesti. Sukset siis ahkioon ja jalan järvenkiertopolkua. Järven itärannalla mihin ilta-aurinko osuu, ei metsässä ollut juurikaan lunta jäljellä, vähän sohjoa ja jäätä mättäillä.


Yhteenvetona: yhteensä jotain 16 kilsaa suurimmaksi osaksi hiihtoa, loput kävelyä. Kalustona Peltosen Hunterit eli lyhyet ja leveät metsäsukset kahdella skinirannulla. Kädessä Komperdellin aikanaan hyvät sauvat joista toisen kiilakiristys näemmä luistaa (meinasin menomatkalla tulla hulluksi ennen kuin älysin että vika ei ole maastossa eikä minussa vaan toinen sauva on oikeasti vaaksan lyhyempi). Ahkiona se työpaikkani vedin joka palveli klapinkuljettimena, merkkiä en muista mutta hyvä peli.


Sitten vielä luonnonilmiö, joka kipeästi muistutti Varsinais-Satakunnassa retkeilyn haitoista. Vedin ahkiota lähes lumetonta metsää halkovan Savojärven luontopolun vierustaa, kun oma ohjausvirhe ja pitkospuun mutka yhdessä saivat ahkion kaatumaan nurin niin etten aisoista vääntämällä saanut palautettua. Juuri kun olin vaivalloisesti irrottamassa vetoaisasysteemiä repusta, vastaan käveli ämmä.


Miksikö kutsun häntä ämmäksi? Malttakaapa. -Karu-

Minä: ”Terve! Ahkio ja pitkospuut eivät oikein tunnu sopivan toisilleen. Voisitko kääntää kun olet

kohdalla?”

Se: ”Niin, mmm, he-he”


Kului kumman pitkä aika eikä tapahtunut eikä kuulunut mitään. Mikähän siinä nyt, eikö saa otetta?

Käännyin katsomaan. Se ei tehnyt elettäkään auttaakseen, jatkoi vaan matkaansa! Siksi kutsun ämmäksi.





Maailmassa on kuitenkin parempiakin ihmisiä kuin rämeämmät. Ja jotta jäisi sokerinmaku suuhun, kerron en ainoaa mutta tärkeimmän yksittäisen syyn siihen miksi nykyään elän ja retkeilen pääsääntöisesti villavaatteilla enkä teknisillä: rakas tuskaveljemme Kyy! Muistatteko hänen takavuotisen alustuksensa juhlaristeilyllä? Aiheena oli mikromuovit luonnossa ja muun muassa fleecevaatteiden käyttäjien jaettu syyllisyys. Otin onkeeni, vaihdoin ajattelu- ja toimintatapaa. Kiitos Kyy ja muistakaamme kuinka voimme hyvällä puheella muuttaa maailmaa – ei ehkä kokonaan tai heti, mutta vähän ja oikeaan suuntaan.


Ladulla tavataan!

-Karu





Riemukasta Talvituskaa. Toisille se tarkoitti tänä vuonna Isossapesässä nukkumista, avantouintia ja hiihtämistä ja osalle taas mökin suojassa nukuttuja yöunia saunanlämmitystä ja rauhallisempaa oleilua. -Redu-

Niin tai näin tämä kaikki oli taas tehtävissä mitä parhaimmassa varisseurassa. Perjantaina testattiin porukalla myös joululahjaksi saatua Poliittisesti epäkorrektia-peliä, joka kirvoitti meistä hyvät naurut, mutta/vaikka on todellakin nimensä veroinen. 


Lauantain kunniaksi käytiin kylillä pyörimässä, tutustuttiin Yläneläiseen menoon luontopolun, näkötornin  ja Luontokabinetin merkeissä  ja syötiin paikallisessa pizzeriassa. Marketin pihassa tuumailtiin porukalla, millaista olisi elämänmeno jos sen siirtäisi Yläneen kaltaiseen paikkaan. Reilusti rauhallisempaa ainakin. Se olisiko se sitten hyvä vai huono asia, vaihteli henkilöstä riippuen. Talokaupoille ei vielä tässä vaiheessa rynnätty.


Lauantai-ilta meni saunoessa, ruokaillessa ja grillikodassa istuskellen. Sunnuntaihin heräiltiin rauhassa, laitettiin paikat kuntoon ja ajeltiin palauttamaan mökin avain. Reissua vedettiin yhteen jonkun kylän jossain kebulassa. Kuka näitä muistamaan sekaisin menevät ainakin minulta vielä Mietoiset, Yläneet ja Mynämäet. Ilmeisesti en valehtele paljon jos sanon, että Pöytyällä pyörittiin viikonlopun ajan. Ja se on ainakin totisinta totta, että oikein hyvä ja onnistunut reissu oli taasen varisporukalla.

-Redu




15 views0 comments
bottom of page