Kaikkien kommervenkkien jälkeen lähdettiin Katin kanssa matkaan kohti laavua tarkoituksena löytää mahdollisimman paljon luonnosta sellaista mitä voisi syödä ja olla sen varassa viikonloppu tai ainakin painottaa luonnon antimiin koko viikonlopun ajan.
Suunnitelmat on aina hyviä ja todellisuus pysyä siinä onkin sitten toinen juttu. Perjantaina saavuttiin paikalle ja laavulla oli kaikki hyvin ja Karun väsäämä uusi riukukin näytti loistavalle. Tosin vasta sunnuntaina päästiin jyvälle siitä miten siinä on tarkoitus toimia. Aivot oli jossain hukassa. Siinä se ilta meni rattoisasti elämän syntyjä syviä pohdiskellessa ja ilma oli mitä parhain. Luulin, että ötököitä olisi ollut enemmän ja tässä kohtaa tarkoitan hyttisiä, mutta kummasti ne katosivat sitten illan hämärtyessä. Hirvikärpäsiä oli aivan tolkuttomasti ja kai niitäkin olisi voinut syödä muhennoksen verran. Taivaan pimetessä oli tähtitaivas aivan uskomaton ja tutkittiin tähtitaivasta ursan sivujen kautta.
Me kumpikin, kun ollaan tällaisia vähän aamuvirkkuja niin tokihan sitä oltiin hereillä jo heti kuuden jälkeen eikä siinä tohtinut kovin kauaa olla paikoillaan, kunnes lähdettiin liikkeelle. Tarkoituksena käydä lähialueen metsiä ja Hinnerjokea sekä myös paria järveksi luokiteltua aluetta.
Metsistä löytyy aika paljon ojia, pienempiä ja suurempia joiden ylitys saattaa olla jonkin asteinen haaste.
Tiivistettynä seuraavia havaintoja: sieniä löytyy, tatteja ei paljon eikä niitä niin tunnistakaan, mutta niitä oli, rouskuja tuli vastaan monenlaisia, haapa-, kangas- ja karvarouskuja löytyi ja osui silmään. Suon itäpäädyssä oli paljon nokkosia, voi puhua jopa nokkospellosta. Aika hyvä mustikka ja puolukkametsikkö löytyi. Puolukkaa on todella paljon.Veistöistä voisi joskus kokeilla lähinnä Hinnerjokea ja mahdollisesti jotain katiskaa yms. sekä ihan onkia. Ainakin nyt oli vettä runsaasti ja oli virtausta. Mietittiin jopa Hinnerjoen melomista. Vadelmaa oli paljon ja varsinkin laavulle johtavan tien varrella on isojakin alueita jossa kasvaa vadelmaa. Kanttarellejä löytyi varmaan ämpärillinen, jos olisi ihan kaikki ottanut mukaan.
Antimia löytyy moneen lähtöön. Tällä kertaan keräiltiin lähinnä kanttarelleja ja niistä sitten kokkailtiin murkinaa.
Lopputulema oli se, että voisi ottaa tämän uudestaan. Ajnkohta voisi olla suurinpiirtein sama noin sieniä ajatellen ja jos miettiin mustikka ja vadelmaa niin voi aikaistaa. Toki mustikkaa siellä oli nytkin, mutta ovat tähän aikaan jo vetisiä. Myös reissun luonne voisi olla sellainen, että käytetään luonnon raaka-ainen pääasiallisena raaka-aineina joita käytetään. Voisi ottaa mukaan jauhoja, voita, sokeria jne. joita sitten käyttäisi hyväksi ja tehdä kaikenlaista mitä mieleen tulee.
Oli siellä kauraakin yhdellä pellolla kasvamassa ja luvan niiden poimiseen kun saisi niin niistäkin voisi väsätä jyvät esiin ja tehdä jotain puuroa tms. Ehdottomasti jatkoon tämä juttu ja ensi kerralla hyvissä ajoin vain aikataulun saisin lyötyä lukkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi mukaan. Parityöskentelynä jakaantuen kolmeen, neljään ryhmään saisi varmaan hyvän saaliin aikaiseksi. Aikaa keräilyyn menee, mutta nyt on tiedoss jotain paikkoja mistä löytyy jotain ainakin.
Loistava reissu oli ja syksyn parhautta oli kyllä. Enpä ole koskaan aiemmin syyskuussa ollut reissussa viikonlopun jossa pärjää shortseilla ja t-paidalla.
Kiitos ja kumarrus
Mat&Kat
Comments