Juhlareissu Norjaan 8.-12.7.2026

Bändi vuonolla (miinus Ruaska).

Niin koitti se hetki kun kauan odotettu, suunniteltu ja valmisteltu Tuskaretkien juhlareissu oli käsillä. Keskiviikko iltana 7 varista laskeutuivat Keppislandian huvikumpuun, pitkän tasaisen junamatkan ja kuoppaisen ajomatkan jälkeen.

Perillä odotti paikallisen K.U.K yhdistyksen kaksi hilpeää jäsentä huolella suunnitellun seremonia kera. Sekä suhteellisen lämmin Bastu, joka erinäisistä syistä oli saattanut sammua muutamaan kertaan ennen juhlavieraiden tuloa. Seremonian ja saunomisen ohessa varikset löysivät, yksi toisensa jälkeen kukin omansa yöpesän, joko Huvikummun tiluksilta tai sisältä huvikummusta.

Vastaanottoseremonia isänmaallisissa sfääreissä.

Kolme kokonaista päivää täynnä iloa, naurua, syvällisiä elämän analyysejä, erilaisia aktiviteetteja ja elämyksiä. Osa retkistä ja askareista tehtiin yhdessä parvessa, osa pienemmissä porukoissa. Jokaiselle löytyi  jotain ja kaikki saivat mitä halusivat. Haisteltiin, maisteltiin ja koettiin. Suuremmilta urheiluvammoilta säästyttiin tällä kertaa, mutta väsyneitä ja tyytyväisen oloisia variksia kyllä havaittiin. Sunnuntaina arvoisa juhlaväki suuntasi nokat kohti etelää Huvikummun emäntä kyydissä. 

Vierailun ohessa saatiin näppärästi Huvikumppum niin uusi astianpesukone, kuin sohva paikalleen viriilien ja väkivahvojen varisten toimesta. Huvikumpu jätettiin siistinä ja sievänä odottamaa emännän kotiinpaluuta.  Monta tarinaa rikkaampana. Kiitos rakkaat varikset. Tämä oli ilo ja kunnia. 

Onnea on oma varisyhteisö jossa saa olla oma itsenä, johon voi tukeutua jos polku on liian jyrkkä ja kivinen. 

-Keppis-

Huvikumpu vuonon äärellä ja vuoren rinteellä.

Tervetuloa

Vihdoin autossa istumisen jälkeen saavuttiin Keijottaren porteille ja varsinainen seremonia otti meidät vastaan puvustuksineen sekä perinnejuomineen. Sulosoinnut kajahtivat ilmoille ilon ollessa ylimmillään ja meidät otettiin lämpimästi vastaan.

Tutustuttiin Keijon tiluksiin ja matkapölyt saunottiin pois. Naurua, hyvää oloa, riemua jatkettiin yömyöhään vielä tulisteltupaikalla perinne syömisineen kunnes varikset yksitellen vaipuivat unten maille valoisassa tunnelmissa ottaen vastaan seuraavan päivän seikkailut.  

Arpin maja huvikummun yläpuolella rinteessä.

Dalberget

Kalareissun päätteksi tuumattiin, että tehdäänkin lähikukkulan, Dalbergetin mökissä käymään ja katselemaan vuonoa ylempää. Ruaska jäi saunamajuriksi ja pienen automatkan jälkeen lähdettiin nousemaan mäkeä ylös. Ei se kuitenkaan mikään pieni mäki ollut ja hieno oli maasto mitä pitkin talsittiin. Ylempänä puuston jäätyä taakse alkoikin tuo taukopaikan hieno mökki näkyä. Siinä taukoa pidettäessä ja herkkuja syödessä Mahti sekä Dandanen lähti katsomaan vielä ylempää miltä näky näyttää. Olihan se huikea näky ja toiseen suuntaan vuorille näky oli kuin Mordorin mailta. Nautittiin olosta ylempänä, saunamajurille viestiä, että sauna päälle, kohta tullaan. Hieman nopeampaa oli matka alaspäin ja siitä sitten vielä päättämään päivä saunomisen ja virvokkeiden kera.

Kelpaa liidellä Dalbergetin näköalapaikalla.

Rotko

Viimeinen kokonainen päivä vuorien maassa. Pitkään suunniteltiin josko lähdettäisiin katsomaan ja koskettelemaan jäätikköä, mutta se ainut päivä jolloin taivaalta satoi tietysti oli tämä päivä. Suunnitelmiin muutos ja lähdettiin katsomaan Gorsabruan rotkoa joka sekin oli ihan sopivan haastellinen, Norjanpieriä, Mahti, Dandanen ja Camino lähti katsomaan onko rotko nimensä arvoinen ja olihan se. Matka rotkolle oli loppujen lopuksi aika vaativa vaikka alku lupasin ihan kepeän letkeää menoa. Kummasti maasto muuttui mitä ylemmäs päästiin. Tiedettiin olevan lähellä kohdetta, kun bensihyppääjien kuolonkarkaisut kuuluivat vaikka mitään ei näkynyt. Olihan se siltä ihan pirun korkea ja jylhät oli maisemat. Taukoa ja syöminkiä ylhäällä ja ihastellen kosken kuohuntaa. Takaisin autolle olikin huomattavasti helpompaa ja nopeampaa. Aivan upea retki vielä viimeiseen päivään.

-Mahti-

Nepalin kaltaista huikeutta.

Saapumistamme seuraavana päivänä saatiin kalakaveri. Kalakaverin nimi oli Øystein, ja hän ei ollutkaan mikä tahansa kalakaveri, vaan paikallinen eläkkeellä oleva merikapteeni. Hii-ohoi ja niin meitä vietiin pisin Lyngenfjordia 30 jalkaisella 80-luvun leidillä.

Leidi kuljetti meidät jylhien kallioiden ohi kohti merikapteenin lapsuuden salaista uimapaikkaa, kohti kalaisimpia ja yhä kalaisimpiä vuonovesiä. Kysäisin Lyngenfjordittarelta, että miten sitä syvänveden kalaa sitten narrataan, johon hän totesi että näin vaan napakoin nykäisyin. Ja heti oli kiinni!

Keppis keilaamassa

Kolmikiloinen keila, ja heti perään turskaa ja seitä niin pajon kuin nostaa jaksoi. Uskomatonta!

Merikapteeni vei meidät vielä piipahtamaan vuonon keskellä olevalla Orøya-saarelle - jossa on mm tulipaikka, autiotupa, lampaita ja vapaasti käytettävissä oleva sauna (omat puut ja makea vesi tuotava mukana). Saarta ihaillessamme merikapteeni otti ja fileoi kalamme, ja saatiin pussi tuliaisia illallispöytään. Yli puoli kiloa per ruokailija - jotka nautittiin kananmunakastikkeen ja paikallisten birtavarren potaattien kanssa lyngenfjordittaren huvikummussa. Aijai mikä päivä ja mikä juhlaillallinen! Ikimuistoista.

-Lepa-

Turska, seitiä ja keiloja.

Isbutvannet (Jäätikköjärvi) / Kågen

Parkkipaikalta oli noin 2,5 km patikka Isbuktannetille. Reitti kulki tasaisesti nousevassa maastossa, eikä suuria korkeuseroja ollut. Muutenkin polku oli helppokulkuinen.

Määränpäässä meitä odotti turkoosinvärinen, kirkas jäätikköjärvi, johon kaunis vesiputous laski. Järveä ympäröivät vuoret olivat lähes sulaneet lumesta muutamia lumilänttejä lukuun ottamatta. Seuranamme oli myös jonkin verran itikoita, joten hyttysmyrkky ei olisi ollut pahitteeksi.

Lounastimme järven rannalla ja nautimme upeista maisemista. Pojat kävivät tutkimassa järven ympäristöä hieman tarkemmin, mutta me tytöt jäimme ihailemaan maisemia.

Suunnittelimme kovasti, että olisi ihanaa käydä uimassa järvessä, mutta järven pohja näytti todella kivikkoiselta, joten päätimme jättää uinnin väliin. Onneksi kotimatkalla huomasimme kuitenkin joen, johon järven vedet laskivat, ja päätimme pulahtaa sinne. Ihanan raikas jäätikkövesi virkisti mukavasti. 

Kiva päiväretkikohde! Matkassa olivat Lepa, Redu, Mahti, Dandanen ja minä (Camino).

-Camino-

Jäätikköjärvellä kelpaa mietiskellä.

Jäätikköjärven jälkeen päiväretkeilijät suuntasivat autonnokan kohti Kågenia. Suunnitelmissa oli, että minä (Redu) ja Lepa jäisimme tänne myös yöksi ja muut eli Camino, Mahti ja Dandane palaisivat Keppislandiaan.

Rinkat ja päiväreput heitettiin selkään ja seikkailu saattoi alkaa. Reitti kulki osin rantoja pitkin ja rannalta etsittiin aarteiden lailla vuoroveden sille tuomia toinen toistaan kauniimpia simpukan- ja merisiilin kuoria. Vuoret kohosivat jylhinä ympärillämme ja vuono- ja aava meri kimmelsivät niiden välistä. Näissä maisemissa kelpasi kyllä laittaa töppöstä toisen eteen. Päiväretkeläiset palasivat majapaikkaan me jäimme nautiskelemaan illasta kauniisiin maisemiin. Syötiin ja tulisteltiin kaikessa rauhassa. Yöpuulle vetäydettiin hyvissä ajoin, toinen telttaan ja toinen riippariin. Öinen sade tosin piti huolta siitä, että loppu yö vietettiin tiiviissä tunnelmissa pienessä teltassa. Paluumatka tultiin hissukseen sillä sade oli liukastunut polun ja kivet petollisen liukkaiksi. Olipa hieno yö vuorilla! 

-Redu-

Tulentekohommia vesiputouksen äärellä.

Tarkoitukseni oli vaellella vuorilla mutta minut puhuttiin ympäri tosi värikkäille Riddu Riddu - festivaaleille.

Kyseessä on jonkinlainen pohjoisten alkuperäiskansojen monipäiväinen tapahtuma, jossa on ohjelmaa laidasta laitaan ja illalla bändejä.  Rökälehintaisella lipulla pääsi leirintäalueelle jossa oli hyvä viba. Nuotiot paloivat (oman sai tehdä mihin vaan!), kuivalihaköntit kiersivät, viini virtasi. 

Festarialue vuorten välissä oli hyvin inspiroiva miljöö kun keskiyön aurinko värjäsi rinteitä ja inuiitinkielinen (?) rap raikasi. Poliittisilta viesteiltä ei vältytty. Siideri oli makeaa, yleisöä vauvasta vaariin. Diskokotaan menin sillä asenteella että "kukaan täällä ei mua tunne, voin jorata niin että morkoonit soi". Ei mennyt kauaa kun olalle koputti Jaakko, tuttu merimies Turusta. Maailma on sopivan kokoinen.

Paikallisorganisaatio K.U.K kunnostautui paikallislehtiartikkelin arvoisesti kuvien kera.  

-Ruaska-

Kuva paikallislehdessä.

Festarin ulkoasu markkinoinnissa.

Kävipä niin mainio ja ajankohtainen sattuma, että Norjan viikinkien puolivälieräottelu Englannin leijonia vastaan osui juuri reissumme lauantaihin. Selvää oli, että ottelua katsotaan ja seurataan jossain jotenkin, mutta virityksinä olivat tietysti paikalliskapakka tai paikallisen koti.

Valitettavasti otteluiden näytösoikeudet, kuten Suomessakin, ovat julmetun kalliita ravintoloille, eikä paikalliskapakalla ollut siihen ymmärrettävästi resursseja. Onneksi reissuhostimme Keppiksen aka Keijottaren aka Norjanpiärijän asuinalueella yhteisöllisyys on tiivistä ja matsi-iltaan järjestyi mahdollisuus tämän perhetuttavan luona, minne olikin kokoontunut isompi joukko paikallisia kannustamaan omiaan. 

Varisporukka otettiin lämpimästi vastaan ja tuntui oikeasti tervetulleelta astua sisään ja yhtyä porukan ja hetken tunnelmaan. Vaikkei ottelussa lopulta käynytkään toivotusti, niin illasta jäi väkevä muistijälki paikallisuudesta, yhteisöllisyydestä ja vieraanvaraisuudesta. 

Jäsenellämme Mialla, aikaisemmin mainittu useammilla tuskanimillä, on selvästi muodustunut paikkansa alueen yhteisössä, missä toisista pidetään huolta, naapuria autetaan ja ystävät otetaan vastaan. Todella ihailtavaa ja puoleensa vetävää, mille antaa suuren arvon ja huomasi itsekin kaipaavansa. 

-Dandane-

Kisastudio.