Juojärven uintivaellus 2022 jää Tuskahistoriaan suurimpana merkkipaaluna sitten uintivaelluksen keksimisen. Tällä reissulla käytin uintivarusteenani DIY-lautan sijasta SUP-lautaa. Tämä on tiettävästi ensimmäinen kerta kun Tuskaretkellä ollaan SUP-laudalla. Lautaa tuunattiin muutamalla ylimääräisellä kuormansidontakuminauhalla sekä vetonarulla.
SUP-laudalla oli lukemattomia etuja. Ensinnäkin kuormauskapasiteetti on valtava. Lisäksi kaikki tavarat pysyvät varmuudella kuivina, koska ne ovat korkealla veden pinnan yläpuolella paksun laudan päällä. Perinteisissä uimahärpäkkeissä kantavuus on sen verran vaatimaton, että kuivasäkit usein uivat osittain veden alla. Mahdollisuus nousta tarvittaessa laudan päälle räpläämään puhelinta / kameraa / tutkimaan karttaa / syömään karkkia on merkittävä lisäys reissumukavuuteen. SUP-lauta on melottaessa huomattavasti uimaria nopeampi, joten päivän kääntyessä iltaan voi uimari hypätä laudalle käydäkseen tiedustelemassa lähisaaret ja -rannat parhaan leiripaikan löytämiseksi.
Huonoja puolia tulee mieleen oikeastaan vain kaksi. Pitkä ja korkea lauta on herkähkö tuulelle, joten sivutuulessa lautaa joutuu hieman vääntämään pysyäkseen suunnassa. Lisäksi täytyy myöntää, että tehdasvalmisteinen SUP-lauta tappaa osan autenttisesta tuskafiiliksestä verrattuna itse tehtyyn uimahärpäkkeeseen.
Uintivaelluksilla uimahärpäkkeitä on perinteisesti kuljetettu työntämällä. Tällä kertaa viritin SUP-lautaan kokeilumielessä vyötäisille kiinnitettävän vetonarun. Lautan vetäminen vapaauintityylillä oli huikean tehokas ja nopea tapa edetä! Lisäksi oikeaoppinen uintityyli (pää vedessä) ehkäisi tehokkaasti niskan jäykistymistä, mikä perinteisellä työntötavalla saattaa ajoittain vaivata uimaria.
Molemmat tämän reissun innovaatiot, eli SUP-lauta sekä lautan vetäminen menevät ehdottomasti jatkoon!
Noin yleisesti ottaen oli mahtava reissu taas. Tuli taas nähtyä ja oltua osa suomalaista järviluontoa kauneimmillaan. Ja mikä parasta, kohde oli todella rauhallinen, veneitäkään ei nähty kuin muutama viikonlopun aikana. Erityiskiitos Redun vanhemmille, joiden mökillä meitä kestittiin ylenpalttisesti sekä ennen että jälkeen reissun. Kelit osuivat kohdalleen ja auringostakin saatiin nauttia, vaikka lauantaina kesken uinnin pärskäyttikin roiman vesisateen ukkosineen. Tällöin seurueemme hajosi muutamaksi tunniksi, koska itse olin ehtinyt jo polskutella leiripaikalle (lauttaa vetämällä). Kumppanit jäivät parin kilometrin taakse saareen odottamaan ukkosrintaman väistymistä.
Kiusaus
Vuosi sitten syksyllä istuin veneessä ja ihailin Juojärveä. Oltiin juuri käyty isän kanssa verkoilla ja sillon se ajatus iski tajuntaan. Tämähän olisi mitä parhain uintivaellusjärvi! Vesi on puhdasta, jopa juomakelpoista ilman minkäänlaista filtteriä, mökkejä harvassa, hienoja saaria, joissa taukoilla enemmän kuin kylliksi, yhdessä saaressa on jopa laavu ja autiotupa ja kaiken kruunaisi mökkitukikohta ja soutuveneoptio. Mainitsin asiasta isälle, joka innostui siitä vähintäänkin yhtä paljon kuin minä. Alettiin alustavasti suunnitella reittiä ja muuta reissuun kuuluvaa. Vanhempieni apu tämän uintivaelluksen järjestämisessä onkin ollut korvaamatonta ja iso kiitos siitä heille!
Reissua suunniteltiin whatsapp-ryhmässä ja yhdessä etäyhteystapaamisessa. Osallistujia oli ilmoittautunut ilahduttavan paljon. Uintivaellus Itä-Suomessa oli innostanut mukaan neljä uimaria, kaksi suppailijaa ja kaksi melojaa. Yhden reissu kariutui viime hetken sairastumiseen, mutta me loput seitsemän kokoonnuimme vanhempieni mökille Tuusniemelle torstaina ja uimaan lähdettiin puolilta päivin perjantaina kylärannasta. Ensimmäisen uimapäivän saldo n 6 km. Lounastaukoa pidettiin Paskonniemessä ja siellä meitä kävi ihmettelemässä ja jututtamassa paikallinen mökkiläinen ja varoitti rannalla asustavista käärmeistä. Käärmeitä ei löytynyt, mutta mukaan lähti puoliksi maatunut kalaverkko Kiusauksen toimesta. Päivän hyvä työ tehty!
Illalla viriteltiin leiri, syötiin ja nautiittiin kauniista järvimaisemasta ja toistemme seurasta. Aamuyöllä ukkosti ja jännityksellä seurailin miten riippari-tarppi-yhdistelmäni kestää keliä. Kerran kävin korjaamassa maakiiloja, mutta muuten meni oikein hyvin, pysyin kuivana ja lopulta nukahdin tyytyväisenä uudelleen ukkosen jyristessä ympärillä. Lauantaina uinti sujui mukavasti myötätuulessa saarien suojassa ennen vähän isomman selän ylitystä. Lounastauko venyi, kun sadetutka lupaili ukkosta kohdallemme, emmekä halunneet ottaa sitä riskiä, että olisimme uimassa keskellä selkää ukkosen alkaessa. Viriteltiin tarppi ja odoteltiin myräkkää, jota ei sitten koskaan tullutkaan. Kiusaus oli uinut jo meitä muita ennen seuraavalle leiripaikalle Kannassaareen. Me muut lähdettiin ylittämään selkää yhdessä. Alkupäivän myötätuuleen verrattuna uiminen oli nyt paljon raskaampaa, eikä asiaa auttanut se, että loppumatkasta tuntui siltä ettei matka etene ollenkaan vaan olemme aina saman kaislikon samassa kohdassa vaikka kuinka räpylöillä vettä sotkimme. Ilmeisesti selän ylitys tuntui myös suppailijoilla sekä melojilla. Rantaan kuitenkin päästiin ja leiriä viriteltiin. Syötiin, juteltiin nautiskeltiin. Leiri hiljeni puolenyön maissa ja uuteen päivään heräiltiin hyvissä ajoin. Viimeisenä päivänä käytiin tsekkaamassa kalasääksen pesä ja lounastettiin hienolla saarella. Norjan vahvistus erkani meistä suppaillen jo aamupäivästä, jotta ehtisi Tuusniemeltä Etelä-Suomeen illaksi. Melojien ja uimareiden tiet erosivat lounaan jälkeen, sillä melojat lähtivät palauttamaan kajakkeja, jotta voisimme istua iltaa yhdessä. Viimeisellä uintipätkällä, seurueemme herätti mökkiläisten mielenkiinnon ja meitä tultiin ihmettelemään monen mökin laiturille. Saunaankin olisi päässyt. Uinti päättyi mökkilaiturille ja ainakin oma oloni oli epätodellisen tyytyväinen; olinhan juuri rantautunut uintivaellukselta kotilaituriin!
Iltaa vietettiin saunoen, syöden ja musiikkia kuunnellen. Reissulaiset lähtivät kotimatkalle maanantaiaamuna. Oli kerrassaan hieno kokemus uida tutussa mökkijärvessä kotikulmilla Savossa. Uidessa ympäristöä ja luontoa katsoo ja aistii eritavoin kuin veneestä tai kävellen, autosta nyt puhumattakaan. Uimari on luonnon sisällä ja näin osa luontoa ja tunne on erityisen kokonaisvaltainen. Kesäluonto oli kaunis ja rauhoittava. Reissussa saatiin monenlaista säätä helteestä, puolipilvisen kautta ukkosmyrskyyn, mutta kaikkia säät olivat hyviä ja niihin sopeuduttiin.
Retkeily ja uintivaellus ovat hienoja luontoelämyksiä, joita jokaisen pitäisi joskus päästä kokeilemaan. Olisin jäänyt monesta hienosta kokemuksesta paitsi, jos en retkeilisi. Tämä oli ehdottomasti tämän kesän paras reissu!
Redu
Uintivaellus, tuo Tuskaretkien pitkäaikaisin perinne ja lienee perusteltua sanoa erikoisuus, räpiköitiin tällä kertaa Pohjois-Savon saloilla. Juojärvi oli upean erämainen järvi puhtaine vesineen ja asunattomine saarineen. Hiljaisuus oli parhaimmillaan kuin ääni. Se on aina tainomainen hetki, kun tuntee kuulevansa syvän hiljaisuuden.
Redun vanhemmat osoittivat itäiselle Suomelle ominaista vieraanvaraisuutta ja avoimuutta pitämällä varisparvesta erinomaista huolta. Puheenjohtajan roolissa tuonen käsiteltäväksi aloitteen yhdistyksen logolla/nimellä yms. painettujen tuotteiden hankkimisesta, mikä olisi mainio lahja tällaisissa tilanteissa, missä yhdistyksen ulkopuoliset henkilöt auttavat ja mahdollistavat reissumme toteutumisen näinkin upealla tavalla. Kiitos vielä kerran Pekka ja Ritva, ja tietenkin Redu!
Koolla oli jälleen kirjava ja verrattaen laaja porukka variksia. Niin kauan kun retkille osallistutaan ja niitä toteutetaan, niin yhdistyksen perustehtävä toteutuu kiitettävällä tasolla. Hyvä me! Neljä uimaria, kaksi melojaa ja yksi suppailija muodostivat mahtavan vesiseikkailun.
Kokonaismatka ~20km, maastoyöpymiset asumattomilla saarilla, ukkosmyrsky, kirkas ja puhdas vesi, hiljaisuus, kalasääkset, tulistelut, luonto-illat ja herkuttelut ja saunomiset Redun tiluksilla olivat kaikki tämän huikean retken rakennusaineita. Mukavan yhteisöllinen, avoin ja turvallinen tunnelma ovat mielestäni tavoiteltavia arvoja ja periaatteita, mitä kannattaa vaalia ja olla ylpeä.
Yksi yhteisöllisistä keskusteluista liittyi Tuskaretkien historiassa vaihtuviin aikakausiin ja teemoihin. On ollut ainakin kokeilevaa ja kovaa fyysistä tekemistä sekä railakkaampaa luontodiscoilua, varmasti useita muitakin tunnistettavia jaksoja. Kun itse liityin yhdistykseen, retkille osallistui valitettavan vähän porukkaa. Mutta millaiseksi nykyinen aikakausi muodostuu ja millaisena se myöhemmin muistetaan, se jäänee nähtäväksi. Itse toivoisin sen olevan aktiivisen, monipuolisen, helposti lähestyttävän ja luontosuhdetta syventävän retkeilyn aikakausi. Katsotaan.
Meillä oli hauskaa, luonnossa oltiin, luonnossa tehtiin ja luontoa aistittiin. Reissu oli hyvin järjestetty ja turhilta ja tarpeettomilta säätämisiltä vältyttiin. Uintivaellus voi ja elää hyvin. Ensi kesänä taas, muutamia reissukohteita jo löydettiinkin.
Kiitos Camino, Mirveli, Kiusaus ja Arpi! Erityiskiitokset koordikselle Redulle ja myös Keppikselle, joka saapui tarmokkaasti kaukaa ilahduttamaan meitä sekä muistuttamaan jälleen siitä, että Tuskaretket on tärkeä ja ylläpitämisen arvoinen yhteisö.
Terwa
Elämäntilanteen sanelemana NorjanPierijä joutui virpomaan lähtönsä viime minuuteille. Kiitos tovereille myötämielisyydestä ja ottivat matkaan vielä viime minuuteilla. Kerkesin lähtöön väsyneenä, mutta onnekkaana.
Toiset pärski ja potki. Pieru leijui mukavasti aallon mukana Sup-laudallaan torkahdellen, kaasu jalkaa leputtaen. Tuulen henkäillessä oli hiukan jo kauhottava, mutta kivasti sai kuiten perässä töristä - turista. Kesän odotetuin kohokohta onnistui kaikesta huolimatta.
Kiitos lisämuona tiimi, rasvahuolto, tekniikka valmentaja, asiantuntija tiimi ja henkisen puolen keventäjät. Vaikka osaltani reissu oli typistetty lähtö ja loppusuoralta, reissu oli odotetusti ”Supert”!
Erityismaininta basecampin pariskunnalle! Tullessa ja lähtiessä ruokapöydän kautta baanalle. Bonuksena renkaiden paineiden tsekkaus. Hyvä on taas päästellä. Nyt on suunta pohjoista kohti aavistuksen kevyempi. Nähdäänhän taas pian!
Pieru ( keppis )
”Se on juurikin näin.” Niin moneen hetkeen viimeviikkoisella uintivaelluksella sopi tuo korvapuustimainoksesta tuttu hokema, yhtä hyvin kuin Porcupine Treen uusin levy progefanin levylautaselle. Reissu ei pettänyt tälläkään kertaa. Reissu, joka tänä kesänä suuntautui Pohjois-Savoon, Juojärven puhtaan ja kirkkaan veden äärelle.
7 varista kokoontui torstai-iltana Redun perheen kauniille kesäpaikalle Tuusniemellä. Iltaa vietettiin saunoen, uiden ja iltaa Redun vieraanvaraisten vanhempien, Pekan ja Ritvan seurassa, istuen. Perjantaina lähdettiin vesille, ryhmämme koostui tällä kertaa kolmesta uimarista, kahdesta suppailijasta sekä kahdesta melojasta. Päivä oli aurinkoinen ja kaunis, tunnelma innostunut ja odottavainen. Matka taittui leppoista vauhtia, ensimmäisen päivän ainoasta todellisesta haasteesta selvittiin yhteistyöllä ja pääsimme iltaseitsemän aikaan pystyttämään ensimmäisen illan leirin. Paikka ja myös ilta oli kaunis, kuikkien huuto ja hehkuva auringonlasku sinetöi onnistuneen ensimmäisen reissupäivän.
Yöllä koin elämäni ensimmäisen ukonilman teltassa, kun lauantaipäivälle povattu ukkonen saapuikin jo aamuneljältä. Parin tunnin mahtava ja majesteetillinen jyrinä ja pauke teki oloni teltassa levottomaksi, mutta aamulla olo oli rohkaistunut. Mitään syytä pelkoon ei ollut ja olen taas yhden kokemuksen rikkaampi.
Aamutoimien ja -palojen jälkeen jatkui matkamme. Ukkosten lisäksi oli lauantaille luvattu sateita mutta pilvisestä ilmanalasta huolimatta koimme vain yhden sateisen hetken. Ukkosrintamakin kiersi meidät kaukaa. Lauantain päätepysäkkinä oli Kannassaaren laavu, josta löytyi myös autiotupa. Alkuilta sai omalta osaltani ikävän käänteen kotoa kantautuvien huolestuttavien uutisten myötä ja jouduinkin ottamaan itselleni pienen aikalisän. Ja vaikka ilta kului mukavasti tulen äärellä välillä vedet silmissä nauraen, välillä häkeltyneenä rankkoja kertomuksia kuunnellen takaraivossa jäyti – ehdinkö minä ja siskoni ajoissa kotiin? Sanotaan että hädässä ystävät tunnetaan. Ja se pitää paikkansa. Kiitos rakkaat ystävät tuestanne, huolenpidostanne ja lohdutuksistanne hetkenä, jona en enää jaksanut olla kovin vahva. Tilanne onneksi selkeytyi seuraavana päivänä ja pahin vaara oli ohi.
Viimeiselle vesilläolopäivälle oli suunniteltu lyhyempi etappi, joka taittuikin varsin nopeasti. Rantautumisen, kajakkien palautuksen, saunan lämmön ja veden pehmeän syleilyn jälkeen saimme raukeina ja onnellisina nauttia isäntäväen meille loihtimasta kertakaikkisen herkullisesta illallisesta. Oli loistava idea sekä aloittaa että päättää retki rentoon iltaan tässä hienossa suomalaisessa järvimaisemassa. Erityiskiitos Reetan vanhemmille vieraanvaraisuudesta sekä kaikesta avusta, jotta reissumme olisi mahdollisimman onnistunut!
Maanantaiaamuna koitti sitten se haikein hetki, kotiinlähtö. Katin kanssa päädyttiin kotiin Helsinkiin vasta iltayhdeksän jälkeen kun teimme kotimatkaa muutaman kiertotien kautta. Yhdistetty uintivaellus ja road trip, huippua!
Opin tällä reissulla taas paljon. Törppönen tarkoittaa oluttölkkiä. Jotkut lautat kulkee biokaasulla. Kun hyönteiset alkavat hillua sähkölaitteissa on aika ottaa johto seinästä. Tärkeimmät opit olivat kuitenkin nämä: Retkeily on parasta. Ystävät on parasta. Retkeily ystävien kanssa on kaikkein parasta. Se on juurikin näin.”
Mirveli
Kiva oli päästä Pohjos-Savoon, eipä siellä kovasti ole tullut käytyä!
Torstai meni kivasti ajellen Redun vanhempien mökille Tuusniemeen mistä lähdettiin hakemaan vielä Mirjalle ja minulle kajakit Outokummun läheltä Redun isän Pekan avustuksella.
Ensimmäinen retkipäivä meni kivasti aurinkokelissä. Paljon muita ihmisiä ei ollut järvellä, joten rauhassa saatiin mennä. Yöpaikkakin löytyi pienen etsinnän jälkeen. Aamuyöstä alkoi sitten ukkonen, aika pieneksi sitä tuntee kun ympärillä salamoi ja ukkonen jyrisee!
Toinen retkipäivä meni sitten ”on/off” sateessa. Lounaskin vähän venyi kun säätiedotus näytti että seuraava ukkosrintama lähestyisi, tällä kertaa ukkonen meni meidän kohdalta ohi. Yöksi pääsimme ihanalle pienelle saarelle missä oli autiotupa, laavu, WC, pöytä ja penkki, siis todella luksusta! Ihanaa oli istua tulen ympärillä illalla ja nauttia ihanasta maisemasta ja hyvästä seurasta!
Viimeinen retkipäivä meni kuten aina nopeasti ja lopuksi Pekan avustuksella lähdimme viemään kajakkeja Outokumpuun!
Ehkä retken kohokohta oli sunnuntai ilta Redun vanhempien mökillä, missä meille tarjottiin pitkän kaavan mukaan illallinen. Alkuruuaksi oli sosekeittoa, pääruokana lasagnetta ja jälkiruoksi oli muurinpannu lettuja, todella fantastinen lopetus reissulle.
Maanantaina lähdettiin Mirjan kanssa ajamaan takaisin Helsinkiin. Mutta ensin piti käydä vielä munkkikahvilla Valamossa, oltiin kuitenkin melkein naapurissa! Mukaan lähti Valamosta munkkien tekemään viiniä ;)
Camino
Muutama nosto reisusta:
Järvi-Suomi on sieluni maisema. Tämä on ollut tiedossa, mutta tällä reisulla se kilisi ja kolisi aivorakenteessa erityisen voimakkaasti.
Perjantain uintini meni plörinäksi ennätyksellisten jalkakramppien vuoksi - hinausapu kajakin perässä mahdollisti onneksi vedessä lilluttelun.
Kolmen tekniikan retkeily: uimarit, melojat ja suppailijat -kombo toimii erinomaisesti. Kaikki halukkaat, jos muistetaan soutuvenekin, pääsevät jatkossa vesiretkille mukaan halutessaan.
Keppiksen yllätyksellinen saapuminen mukaan ilahdutti.
Suvin masentava pois jääminen masensi.
Kun tägäsin Instaan uimakuvaani myös #uintiretkeily, joka on melko moderni muoto retkeilypiireissä, totesin ylpeänä, että me ollaan tehty tätä jo 20 vuotta!
Kiitos kaikille!
Arpi