Kiskonjoen kiskonta 21.-23.8.2026

Tuskaretkien perinteinen vesistöretki tehtiin tänä vuonna Kiskonjoen–Perniönjoen vesistöön eli Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajaa myötäillen liikuttiin jokia ja järviä pitkin. Mukana oli kuusi varista kahdella inkkarikanoottilla, yhdellä kajakilla sekä yhdellä sup-laudalla. Reitti oli hyvin haastava ja sää hyvin sateinen. Reitin varrella oli umpeenkasvaneita osioita, hyvin matalia osioita sekä paljon kaatuneita puita. Vastaan tuli paljon arvaamattomia hetkiä!

Reitti: Kärkelän silta - Kärkelänjoki - Kurkelanjärvi - Kurkelanjoki - Kirkkojärvi - Kiskonjoki

Pituus (raaka-arvio): n. 27 km - 3 päivää

• 

• 

• 

Kanootit sekä ensimmäisen yön majoitus ja sauna hankittiin paikalliselta matkailuyrittäjä Iiro Teuri/Koivusillan majoitus- ja vihertyöpalvelut. Saimme huikeaa palvelua Iirolta ja mahdottoman paljon hyvää infoa reissua suunnitellessa sekä toteuttaessa. Siitä ollaan tosi kiitollisia!

Tärppinä reitin varrelta: 2.päivänä pysähdyimme lounaspaussin yhteydessä Haapaniemen linnanraunioilla. Kirkkojärven rannalta löytyi erittäin hyvin säilyneet rauniot, joissa pääsi kyllä kunnon aikamatkalle! Suosittelen!

• 

• 

• 

Reissun koordinointi oli melko kokemattoman "ruuhkavuosi" Suden vastuulla ja suunnitelma tähän retkeen tehtiinkin aika suurpiirteisesti. Lähtöpaikka ja ensimmäinen yö oli suunniteltuna, mutta kaikki muu sai sitten ratketa retken edetessä. Epävakainen sää, arvaamaton etenemisvauhti sekä jokivarsien harvat maihinnousumahdollisuudet ja "viidakoituminen" toivat mukanaan epävarmuutta ja seikkailun makua.

"Kyllä tässä reissussa tunsi elävänsä! Kun etenee pilkkopimeää jokea pitkin täysin umpeen kasvaneessa kaislikossa, niin sitä miettii että tilanne on aika uniikki - ei tällaista tilaisuutta kaikille tule eteen. Pitäähän siitä nauttia täysin rinnoin. Yllätysmomentteja riitti! Näin koordinaattorina voin todeta että: vähän suunniteltu on puoliksi seikkailu!"

-Susi

Kiusauksen kronologinen retkikertomus

Elokuussa luonto kutsui taas variksenpoikia. Oli koittanut aika monivuotisen perinteen, eli Tuskaretkien vesistöretken. Perinteisesti reissulle on osallistunut uimareita ja heidän lisäkseen sekalaisella kalustolla liikkuvia melojia tai soutajia. Tänä vuonna kuitenkin kävi niin, että kukaan ei uinut, vaan kaikki osallistujat olivat liikkeellä jollain kulkupelillä. Mukana oli kanoottia, kajakkia ja suppilautaa.

Kanootit vuokrattiin paikalliselta yrittäjältä Iirolta. Samalla sovittiin leiripaikka ensimmäiseksi illaksi ja sauna siihen kylkeen. Iiro lupasi lämmittää saunan valmiiksi meitä varten.

Matkamme alkoi perjantai-iltana melko myöhään, koska useimmilla oli ollut työpäivä ja Salon Kärkelään kuitenkin kesti ajaa aikansa. Aikaa meni myös siihen, kun yksi autoista ajettiin suunnitellulle maalialueelle, jotta maalista päästäisiin hakemaan lähtöpaikalle jääneet autot. Liikkeelle päästiin lopulta vasta noin kahdeksan aikaan illalla. Ensimmäisen päivän suunniteltu etappi olisi noin 8 kilometriä, jonka melomiseen oli arvioitu menevän noin kaksi tuntia. Noh, ihan näin ei homma kuitenkaan edennyt.

Suunniteltu reitti pitkin Kiskonjokea oli joskus kampakeraamisella kaudella ollut ilmeisesti suosittukin melontareitti. Reitin nykytilanne oli kuitenkin kysymysmerkki, koska reittiä ei ole ylläpidetty vuosikausiin (tai kymmeniin). Jo lähtöpaikalta saattoi havaita, että joki oli kaisloittunut, odotettua kapeampi ja että vesi oli todella matalalla.

Hieman epävarmoin fiiliksin siinä variksenpojat katselivat edessä siintävää taivalta, että noinkohan tuosta edes pääsee kulkemaan.

Matkaa oli ehditty taittaa noin 30 metriä, kun Kiusauksen suppilaudan evä otti kiinni veden alla poikittain joessa makaavaan puunrunkoon. Koska lauta ei liikahtanut mihinkään, oli pakko hypätä lautalta veteen ja nostaa lauta tukin yli. Tämä oli reissun ensimmäinen, vaan ei likikään viimeinen kastuminen.

Matka jatkui lähes läpitunkemattomassa pöheikössä. Kaislikko oli niin paksua, että meloja ei pahimmillaan nähnyt oman kulkupelinsä keulaa. Vankasta kasvustosta huolimatta veneen alla kuitenkin riitti vettä, joten matka eteni viidakonomaisissa olosuhteissa, joskin hyvin hitaasti. Kaislikon ohella harmaita sulkia tuotti veden alla piilevät kaatuneet puunrungot, joita ei ihan noin vaan ylitettykään, etenkään jos kyseisessä kohdassa oli niin syvää, ettei veneestä jokeen astuminen tullut kyseeseen. Esteistä kuitenkin selvittiin ja matka jatkui, hitaasti mutta varmasti.

Koska lähdimme liikkeelle myöhään ja matkavauhti oli vaatimaton, ehti yö laskeutua varisparven ylle. Sadetta oli ropissut pitkin iltapäivää ja iltaa, ja pimeyden laskeutuessa alkoi uudelleen sataa. Siinä sitä sitten melottiin yöllä, pilkkopimeässä, vesisateessa, otsalamppujen turvin. Mutta tunnelma, siinä oli jotain taianomaista. Vaikka olosuhteet olisivat voineet jonkun mielestä olla haasteelliset, varisparvi keskittyi nauttimaan hetkestä ja luonnosta täysin siemauksin. Olihan se ainutkertaisen upeaa meloa pitkin miestä korkeamman kaislikon muodostamaa ränniä, otsalamppujen valossa, satojen lepakoiden lennellessä ympärillämme.

Sovitulle leiripaikalle pääsimme lopulta puolen yön maissa. Iiroa oltiin pidetty ajan tasalla viestein, että varisparvella kestää oletettua kauemmin. Siellä hän kuitenkin meitä odotti, sauna kuumana ja tulet nuotiossa. Ei hänkään varmaan olettanut joutuvansa olemaan paikalla seuraavan vuorokauden puolelle, mutta hyväntuulisena hän toivotti meidät tervetulleiksi. Kyllä sauna oli poikaa pitkän ja sateisen illan päätteeksi. Joen varteen nousi äkkiä pieni telttakylä ja noin kahden aikaan yöllä kävi varisparvi yöpuulle.

Koska yö oli mennyt pitkäksi, lauantaina nukuttiin totuttua pidempään ja liikkeelle päästiin vasta vähän ennen puolta päivää. Matka jatkui kohti Kirkkojärveä ilman suurempia kommelluksia.

Reissusuunnitelmamme ei sisältänyt suunnitelmaa toisen yön yöpaikasta. Matkaan oli lähdetty ajatuksella ”kyllä sieltä sitten jotain löytyy, aina on löytynyt.” Päivän aikana kuitenkin jaettiin yhteistä huolta siitä, että mitähän löydetään jos löydetään. Matkaa oli takana kolmattakymmenettä kilometriä ja potentiaalisia paikkoja ylipäätään nousta maihin oli yhden käden sormilla laskettava määrä, leiriytymiskelpoisista paikoista puhumattakaan. Joki oli hyvin kattavasti reunustettu kaisloilla, ryteiköillä, pelloilla ja satunnaisilla mökeillä.

Iltapäivällä viiden aikoihin tulimme Hålldamin säännöstelypadolle. Padon kohdalla oli maihinnousupaikka, mistä padon saattoi ohittaa. Totesimme, että ohituspaikan kohdalla oli tasainen kenttä, joka olisi soveltunut leiriytymiseen. Koska vaikutti hyvin epätodennäköiseltä, että vastaavaa paikkaa tulisi vastaan toista kertaa, päätimme jäädä siihen yöksi, vaikka iltapäivä olikin vasta nuori. Leiri pystyyn siis. Teltat nousivat vauhdilla, koska taas oli alkamassa sataa. Kyllä se tuo mielenrauhan, kun saa varusteet teltan suojaan kuivana juuri ennen sateen alkua. Iltaa vietettiin kahden tarpin alla sadetta pidellen, mukavissa merkeissä ruokaa laittaen ja tarinoita iskien.

Koko yön satoi, mutta sunnuntaipäivä alkoi tuulisissa mutta sateettomissa merkeissä. Leiri kasaan ja matkaa jatkamaan.

Kosken kartanon kohdalla eteen tuli pato ja voimalaitos. Tässä oli pakko nousta maihin ja ohittaa voimalaitos maitse. Tämä tarkoitti useamman sadan metrin siirtymää kävellen. Onneksi kanoottien mukana tuli kanoottikärryt, joten kalusto saatiin siirtymään suht kivuttomasti.

• 

• 

• 

Seuraava vastoinkäyminen olikin edessä vesillelaskun suhteen. Paikassa, josta melontareitin vesillelasku oli aiemmin tapahtunut, oli nyt kyltti, että ranta on yksityisessä omistuksessa ja kanoottien vesillelasku on kielletty.

Hetken aikaa oltiin sormi suussa ja ihmeteltiin, että mistäs nyt päästään jatkamaan matkaa.

Tutkittiin rantoja edessä ja takana, mutta selkeää paikkaa, mistä olisi päässyt takaisin joelle, ei löytynyt. Onneksi paikalle osui sauvakävelevä alkuasukas, jolta kysyttiin neuvoa. Hän tiesi kertoa, että vähän matkan päässä edessä on talo, jossa ei enää asu ketään, että kokeilkaa sen rannasta. Teimme työtä käskettyä ja tiedustelimme kohteen. Ranta oli kaikkea muuta kuin optimaalinen, mutta kyllä sieltä lopulta takaisin vesille päästiin.

Matka jatkui ja seuraavana koettelemuksena edessä oli matala koski. Kajakki solahti siitä yli suht kivuttomasti, mutta suppilauta ja kanootit ottivat pohjaan kiinni. Rannalta koitettiin löytää kiertotietä, mutta sellaista ei ollut. Lopulta kulkupelit oli uitettava kosken läpi kivikossa kahlaamalla.

Kello kävi jo hyvän matkaa iltapäivää, kun lähestyimme Saarenjärveä. Seuraavalle järkevälle maihinnousupaikalle eli Latokartanonkoskelle olisi ollut vielä noin 8 kilometriä. Karu kävi tiedustelemassa kajakilla, miltä edessä oleva pätkä näyttää, ja se ei näyttänyt hyvältä. Edessä saattoi olla monta kilometriä umpeen kasvanutta kapeaa ja matalaa uomaa. Laskeskelimme, että jos jatkamme ja matkaan tulee hankaluuksia, emme välttämättä ehtisi kotiin tämän vuorokauden puolella. Hetken tilannetta harkittuamme teimme ratkaisun palata vähän matkaa taaksepäin paikkaan, jossa oli mahdollisuus nousta maihin. Iirolle ilmoitettiin, että emme tulisi pääsemään suunniteltuun maaliin ja sovittiin kaluston nouto uudesta maihinnousupaikasta. Jotta reissu ei loppuisikaan liian helpoissa merkeissä, maihinnousupaikkamme oli puoleen sääreen upottavaa mutaa. Siitä kuitenkin maihin noustiin, vaikka neopreenisukat vähän likaantuivatkin. Iiro tuli noutamaan kaluston ja tarjosi samalla autokuskeille kyydin lähtöpaikalle ajoneuvojen luokse.

Omalla kohdalla ei ole hetkeen ollut reissua, joka olisi varsinaisesti ollut yhdistyksen nimen mukainen!

Retkiä on tehty, mutta ne ovat menneet kuten on suunniteltukin eikä mitään pahempia haasteita ole ollut. On siis ollut mukavaa ja vähemmän tuskaista. Tällä reissulla pääsi pitkästä aikaa seikkailun makuun. Kaikki ei ollut koko ajan helppoa eikä selkeää. Oli haastetta, oli epävarmuutta, oli mukavuusalueen ulkopuolella operoimista. Tämä oli niitä reissuja, joista piirtyi mieleen väkevät muistikuvat. Joessa kahlaaminen. Yö. Lepakot. Viidakko. Yllätykset. Jatkuvasti märkänä oleminen. Aikataulujen ja suunnitelmien pettäminen. Improvisaatio. Kaiken kaikkiaan reissu oli elämys. Kiitos kanssavariksille seikkailun jakamisesta ja Iirolle timanttisesta asiakaspalvelusta!

-Kiusaus