Varispyöräily 22.-24.8.2025

Viisi varista istui satulaan ja silivati seilaa silivati seilaa kaikki polki ympäri Pyhäjärven. Variksen viettivät elokuisen viikonlopun rullaten kaksipyöräisillä pitkin masita ja mantuja. Kokonaisajoaika satulassa taukoineen retkellä oli n. 22 h ja kilometrejä nieltiin n. 200+.

Reitti lähti Arpilasta Pitkämäjestä ja eteni perstaina Ruskon, Vahdon ja Paattisten kautta Savojärvelle Koivuniemeen, jossa saunotus ja yövytys. Lauvantaina Säkylän tietä Yläneelle ja Pyhäjärven länsirantaa Euraan, josta reitin nautittavampaa osuutta Säkylän rantatietä Virttaankankaalle, jossa toinen yöpyminen. Pyhänä cruisailtiin pääosin maaseututeitä Virttaan kautta Oripäähän, josta lasketeltiin Vihrean kolmion läpi Aurajoentietä Turkuun.

Muutama varis oli rohkea ja jakoi ajatuksiaan retkestä:

Mirvelin matkamuistelot

Ukkosta luvattiin mutta aurinkoa saatiin, kun harmillisesti viime metreillä kutistunut kaksipyöräinen

armadamme lähti liikkeelle perjantai-iltapäivänä. Hienossa säässä päästiin etenemään hyvinkin

erilaisia tieosuuksia kohti ensimmäisen päivän päämäärää, Koivuniemen virkistysaluetta

Savojärven rannalla. Saunan tuplabuukkaus auralaisten partiolaisten kanssa ei pahemmin

haitannut vaan pääsimme mekin pesemään päivän työ- ja tiepölyt ja hiet nahkasta. Hetken

tulistelun jälkeen viileässä loppukesän illassa oli teiden ritareiden aika siirtyä yöpuulle keräämään

voimia seuraavan päivän koitokseen.

Lauantaina matkaan lähdettiin ennen puolta päivää retkikunnan taas pienentyessä, kun Dandasen

muut velvollisuudet pakotti hänet palaamaan Turkuun jo lauantaina. Me muut lähdimme

suunnistamaan kohti Ylänettä ja lounaspitskoja ja -burgereita. Tankkauksen jälkeen fillareiden

eturenkaat kohti Pyhäjärvi Circuitia. Järven länsipuolta sotkettiin aina Euraan asti, jossa paikalliset

pastat upposi pitkänmatkan polkijoihin kuten Pågenin kanelipulla reissuvarikseen. Matka jatkui

Pyhäjärven itäpuolta läpi Säkylän kohti Virttaankankaan harjureittiä ja ehkä suurinta koskaan

näkemäämme laavua. Paikalle ennen meitä saapunut jonkin sortin juhlaa viettänyt seurue onneksi

poistui pimeyden saapuessa ja saimme rauhassa istua iltaa tulen äärellä. Yö oli edellistään

lämpimämpi mutta toi mukanaan reissun ensimmäiset, joskin hyvin kevyet, sateet aamun tunteina.

Matka jatkui seuraavana aamuna ilman sen suurempia urotekoja kohti Virttaata ja aamiaista ennen

mikä tuli olemaan reissun oma päävastustaja (tuskan ydin oli hyvin hyvin lähellä) – noin viiden

kilsan matka hiekkatietä polkien pyöräkärry perässä pomppien kuin jonkin sortin helvetinvaunu –

etappi joka päättyi Aurajoen alkupaikkaan. Aurajoki ”siunattiin” juhlapuheella sekä lorauksella

puhdasta vettä. Tässä kohdin alkoi jo Aura, ravintola Hullu Kani ja pastat siintämään ainakin

meikäläisen mielessä. Auraan päästiinkin parhaalla mahdollisella hetkellä. Heti kun pyörät oli saatu

parkkiin katoksen alle alkoi viikonlopun ensimmäinen kunnon sade. Ukkonenkin taisi jyristä jossain

lähellä. Mutta taas kerran säiden valtiaat olivat meille armollisia ja matkaa päästiin jatkamaan ilman

niskaan satavaa vettä auringon viittoessa meidän tietä kohti kotia. Viimeinen pysähdys pidettiin

Liedon Ilmarisessa, jossa kävi kuten Aurassa – pyörät parkkiin ja heti alkoi vettä taas tippua

taivaalta. Tällä kertaa se ei sitten loppunutkaan vaan Turkuun poljettiin kevyessä vesisateessa.

Tähän asti reissu oli sujunut kaikin puolin hienosti mutta sitten - noin kilometri ennen reissun

päätepistettä Maarian sairaalaa - Puff! Takapyörä tyhjeni silmänräpäyksessä. Kaikeksi onneksi

matkassa ollut Pyörähuolto Karu & Ruaska hoisivat tämänkin mukamas vastoinkäymisen vartissa

ja niin pääsi Mirvelikin lopulta kotiin.

Päällimmäisenä tästä reissusta jäi seuraavat asiat mieleen:

- Varsinais-Suomen maaseutu on äärimmäisen kaunista seutua, syvän vaikutuksen teki

erityisesti Oripää-Auran osuus sekä Säkylän järvenrantareitti.

- Retkipyöräily oli hieno uusi kokemus ja lähtisin uudestaan ihan koska vaan, vaikka välillä

olikin hieman Via Dolorosa-meininkiä.

- Hyvin jaksoi huonokuntoisempikin eikä paikat olleet läheskään niin kipeät maanantaina kuin

olin pelännyt. Päinvastoin tuntui normaalit hartia- ja niskakivut kadonneen viikonlopun

aikana kokonaan.

- viimeisenä ei mikään uusi oivallus vaan jälleen kerran toteamus miten hieno ja hyvin

yhdessä toimiva yhteisö meillä on. Retkipyöräilynoviisi sai apuja ja vinkkejä niin vaihteiston

järkevään käyttöön, kypärän säätöön kuin satulan asentoonkin. Hitaimpana polkijana minua

ei jätetty jatkuvasti oman onneni nojaan yksin etenemään.

Kiitos kiitos kiitos Arpi, Dandene, Karu ja Ruaska mitä mainioimmasta reissusta sekä

reissuseurasta. Oli ilo ja kunnia tehdä tämä retki teidän kanssanne. Olette ystävien parasta A-

luokkaa.

- Mirveli

Dandanen dialogi

Se oli ensisavut pyöräretkeilystä. Vaikka omalla kohdalla jäi päällekkäisyyksistä johtuen vähän tyngäksi, niin varsin mukava retkeilymuoto tämäkin. En tiedä, puraisiko se niin, että yhtäkkisesti hankkisin oman kaluston, mutta toiseen pidempään kokeiluun olen ehdottomasti valmis.

Fillarin selässä luonto ja ympäristö näyttäytyivät taas uudella tavalla, ja se teki retkestä kivalla tavalla jännän ja inspiroivan. Parhaimmillaan on tietysti nautinnollista, kun sää suosii, pyörä rullaa kevyesti ja vauhdikkaasti eteenpäin ja fyysinen suoritus kuitenkin tuntuu. Nyt jäi se toinen puoli, sateinen ja tuulinen keli sekä raskas poljento kokematta, se jää toiseen kertaan.

Kiitokset toverit varikset Arpi, Karu, Ruaska ja Mirveli retkiseurasta!

-Dandane-

Ruaskan reportaasi

Kiskoin kuoret päälle ja kirosin. Lähdin kotoa liikkeelle. Vuosien pyöräilytauko tuntui persiössä jo ensimmäisen kahden kilometrin aikana matkalla starttiin Arpilaan ja vesi ropisi rilleihin. Kelailin että kenenkähän idea tämä oli; mihin olin taas suostunut, mikähän kivun ja vitutuksen symposium tästä tulisi?

Arpilassa kahveemuki kourassa alkoi mieli jo muuttua. Iloinen tuttu seurue rullasi paikalle. Lähdin ajamaan t-paidassa ja ruttasin kuoret puliukkokuormaani pyöränkoriin remmin alle. Perjantai ajeltiin enemmän tai vähemmän tuttuja teitä. Kyläkauppojen jätskitauot päästivät hapekasta verta eturauhaseen. Perjantain matka oli oikein sopiva "löysät pois"-tyyppinen veto niin että valoisassa sai vielä laittaa riipparin ruokakatoksen tolppiin kiinni. Olin lähtenyt reissuun ennätyksellisin vähin varustein mutta onneksi tinkinyt vain oikeissa kohdissa. Yö oli kylmä ja tankki verraten tyhjä mutta tarkenin ihanasti.

Lauantaina pakolliset ison tien siirtymät meni, taas, kuivin sukin! Kerrankin luonto oli puolellani oikeaan aikaan. Päivän reitin pidemmästä luonteesta johtuen uupumuksen hetkiä ei voinut välttää mutta onneksi on tullut aikanaan ajeltua sen verran että tankkaus onnistui. Pienikin tauko palautti armollisesti voimat gluteus maximuksiin. Siitä on kauan kun olen ottanut koneestani vähän enemmän irti. Tunsin taas ne hullun hedonistiset tunteet kun elimistö kihisee, ajatus lentää ja korvamadot soi.

Mahtavaa.

Reitillä oli monennäköistä baanaa. Mieleen jäi Säkylän rantatie ja absurdin tyhjä S-marketin parkkis kun hain iltakaljojani. Lauantai-iltana sain taas nauttia pienestä mutta symbolisesti tärkeästä luontoyhteydestä kun tarpin kiilat painuivat helposti ja pitävästi kangasmaastoon juuri siihen kohtaan mihin halusin! Yön sade loppui sopivasti päivän starttiin mennessä(!). Edessä oli vielä täysi päivä. Jotenkin jo parissa päivässä oli tullut sen verran praktiikkaa hommaan että kympin siivut menivät yksi kerrallaan alas kuin halpa laageri. Täysin ei luonto ollut onneksi luonnettaan menettänyt. Viimeisen kympin satoi mutta en enää jaksanut edes kuoria pukea vaan annoin mennä nahkoineen.

On tullut vietettyä aika monta vuotta tukevasti mukavuusalueella. Olin jo luvannut itselleni ettei sieltä tarvitse enää näillä maileilla poistua. Koin uuden heräämisen pakottautuessani taas fysiikkaretkeilyn puolelle. Yhteinen ponnistelu avaa parhaimmillaan oven Tuskaretkikuplaan, jossa muu unohtuu ja on käynnissä jonkinmoinen flow. Arkeen palatessa voi mennä päiviä ennen kuin kupla poksahtaa. Oon ollut tänä vuonna reippaana jokaisella Tuskaretkellä ja joka kerta on ollut hyvä meno. Pyöräretki pursotti kakun päälle kermat. Koin itselleni merkityksellisiä Tuskaretkitunnelmia joita en muistanut olevan. Kyllä mun itseni on välillä lämäistävä tiskiin ettei elämä unohdu.

-Ruaska-